sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Uutta (vanhasta) syksyyn!

Syksyn tullen on sitten aivan ihanaa istua kotoisan ompelukoneen äärellä, se oikein kutsuu jokaisella vapaalla hetkellä. No, on neulominen/virkkaus hyvän telkkariohjelman parissa myös ihan luksusta.

Löysin ihanan kirjan kirjastosta, jota oli ihan pakko heti päästä kokeilemaan, "201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin". Siitä syntyi heti jonkinlainen kasa erilaisia kukkasia ym koristeita. Niistä kuva kun olen kerännyt kaikki kasaan. Muutaman kiinnitinkin jo alla oleviin housuihin.

Kiitokset Maarulle, täältä löytyi hyvä idea fleece-haalariin, jonka olen jo loppukesästä asti halunnut toteuttaa. Edellinen haalari jäi nyt pieneksi ja kaupassa myydään yli 92 cm eteenpäin vain erillistä takkia ja housuja fleecestä. Nuo eivät talvitakin ja -housujen kanssa millään pidä pikkuselkää lämpimänä. Ohje löytyy SK 9/08, ja ihan helppokaavana jopa, joten tämän ompeluun ei mennyt kovinkaan paljon aikaa. Käytin kankaana omaa ihanan pehmeää fleece-asuani, joka on kerännyt pölyä kaapissa jo vuosia, resoreihin vanhasta collegepaidasta resorit sekä uusi vetoketju. Valitsin punaisen vetoketjun ja se antoikin asulle mukavan väriläiskän huopapaloista sommittelemani pienen leppäkertun lisäksi. Ja kokokin (92) oli meille juuri sopiva ja menee päälle varmaan vielä kauan.



Sain eräältä äitikaveriltani tehtäväksi luoda kaavan heillä hyväksi todettujen ida-T merkkisten velour-tarhahousujen pohjalta, jotta niitä voisi ommella muutamat lisää. Sain mielestäni toimivan kaavan aikaiseksi, mutta halusin vielä kokeilla sitä ennen kuin lähetin sen omistajalleen. Alkuperäisissä housuissa oli käytetty hieman joustavaa kangasta, mutta leikkasin kaavan kaapista löytyneestä ihanan pehmeästä flanellista, ja hyvin toimi myös ilman joustavuutta. Lisäsin vielä takataskun (taskut ovat meillä nykyään tärkeä aarrekammio) ja muutaman kukkakoristeen lahkeeseen. Mielestäni ihan onnistunut lopputulos.



Tein juhliin nopeasti meiltä niin tarpeeseen puuttuneet valkoiset leggingsit, arvaatko mistä? Heh, mieheni vanhoista kalsareista. Nopeasti meni kun edellisistä löytyi jo kaava, tein vain kokoa suuremmat, eli 98. Ovat ihanat päällä ja sopivat ihanasti mekkojen kanssa. Tyttömme päällä näet myös aikaisemmin tekemäni liivimekon nyt nurinpäin käännettynä. Lahkeeseen lisäsin vielä pienen koristeompeleen ja kokomerkintä on helppo lisätä jo kesällä hankkimillani tekstiilitusseilla.



Ja sitten vielä muutama heijastin pimeisiin iltoihin. Nämä menivät lahjaksi kaverin pojalle. Virkattu yhdessä vanhan puuvillaneuleeni langoilla sekä tuolla uudella trendikkäällä heijastinlangalla (Sinelli).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti