tiistai 11. elokuuta 2009

Kesällä tuli hieman neulottua..

Tässä nyt pieni yhteenveto siitä mitä kesän aikana olen saanut aikaiseksi - enimmäkseen neulomisia tällä kerralla.

Mambo-lanka mun kaverina
Löysin Käsitylehden numerosta 1/09 ihania ohjeita Mambo-langan tyyppisellä isolla langalla neulomiseen ja siitä se into oikein lähti lentämään. Olen saanut aikaiseksi aika monia noista ohjeista, en nyt vielä paitoja sentään, mutta kaikenlaista on ehtinyt syntyä:

Laukku:



Tämä laukku oli aika helppo neuloa ja vuorikangas helppo leikata, mutta siihen se helppous sitten loppuikin. Olen taistellut koko kesän vuoren kiinnittämisen kanssa neulottuun ulko-osaan. Vaikka vuori olikin leikattu ihan tämän neulotun osan koon mukaan, ei se silti sopinut yhteen ollenkaan vaan sinä on nyt muutamia säätöjä. Lopputulos on kuitenkin yllättävän hyvän näköinen, joten tulen varmaan jopa käyttämään sitä. Itse laukku on hieman pienehkö, mutta toimii. Ensi kerralla kokeilen varmasti tehdä vastaavanlaisen laukun pelkästään kankaasta ja suurennan sitä hieman, niin tulee varmaan ihan kiva.

Pari pipoa:

Tykkään pipojen tekemisestä, etenkin kun se on isosta langasta ja niin nopeaa. Tässä itselleni täysin vaaleanpunainen ja neidillemme samanlainen vihreällä reunuksella. Tuo pieni vihreä reunusvirkkaus antoi ihmeen paljon lisäilmettä.




Rannekkeet:
Nämä oli sitten tosi nopeat ja vähän liiankin helpot mutta tosi kivat ja lämpimän oloiset, suosittelen.





Nyt vaan iloista ja aurinkoista syksyä odotellessa :o)



Pientä kokoa

Samaisesta lehdestä neuloin keväällä myös pienenpienen raidallisen puseron serkun pojalle. Siinä oli tuota marttojen käyttämää vihreää seitsemää veljestä sekä valkoista novitan Wool-lankaa, ihan ihana. Valitettavasti en ehtinyt napata kuvaa siitä.

Sen jälkeen innostuin tekemään muutakin pienenpientä mm. samasta langasta ja niin syntyi pieni pipo, pienet sukat ja lapaset (kaksi viimeistä Tyylikäs taapero kirjan mallilla, kuvat niistä pian).




Ja kun niitä vauvoja nyt tuntuu tuttavapiiriin syntyvän, niin tein vierailua edeltävänä iltana kaverin 1kk vanhalle neidille pienen nirunarumekon (koko 62), sama kaava kuin tässä. Ihanan nopea ja söpö lopputulos. Kankaana Jyskistä ostettua farkkukangasta ja koristeluun Fidasta löytönä kotiintuotu ihana vaaleanpunainen pallokangas.
Toivottavasti on mieluisa!




Lisää vauvoja vaan, tämä on hauskaa!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti